Joukkoliikenteen uusi poikittainen runkolinja Jokeri 2 aloittaa liikennöinnin syksyllä 2014. Reitin toteuttaminen edellyttää bussiliikennetunnelin rakentamista Keskuspuiston ali Paloheinästä Kuninkaantammeen. Tunnelin louhintatyöt Paloheinän ulkoilumajan tuntumassa ja Kuninkaantammessa alkavat vuoden 2012 alkupuolella. 1,2 kilometrin mittaisen tunnelin rakennustyöt kestävät vuoden 2014 syksyyn saakka.
Noin 25 kilometrin pituista reittiä kulkeva Jokeri 2 liikennöi valmistuttuaan Vuosaaresta Malmin aseman, Paloheinän ja Kuninkaantammen kautta Myyrmäkeen. Uusi bussilinja lyhentää poikittaisliikenteen matka-aikaa ja parantaa myös julkisen liikenteen yhteyttä Paloheinän ulkoilualueelle ja koko Keskuspuistoon.
Tunnelin suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota maisema- ja ympäristönäkökulmiin. Tunnelin suuaukot ja pelastustiejärjestelyt on suunniteltu niin, että tunnelin vaikutukset Keskuspuistoon jäävät vähäisiksi. Tunneli mahdollistaa paremmat liikenneyhteydet Keskuspuistoon. Bussiliikennetunnelin rakennuttaa HKL. Hankkeen kustannusarvio on noin 30 miljoonaa euroa.
Bussiliikennetunnelin rakentamisen lisäksi Jokeri 2:n reitillä tullaan tekemään muun muassa katuverkon ja pysäkkien parannuksia. Linjan liikennöintiä varten rakennetaan myös uusi joukkoliikennekatu Paloheinään Kuusmiehentien yhteyteen. Kadun rakentaminen on välttämätöntä, sillä Kuusmiehentien rakenne ei kestä Jokeri-linjan liikennöintiä. Katu myös parantaa liikenteen sujuvuutta ja aikataulujen luotettavuutta. Bussiliikennetunnelin louhinnasta syntyvää kiveä hyödynnetään Kuninkaantammen alueen rakentamisessa.
Jokeri 2 –linjalla matkustaminen on helppoa, sillä korkealaatuiset bussit ja pysäkit erottuvat katukuvasta selkeästi. Matkanteon luotettavuutta varmistavat tiheä vuoroväli, liikennevaloetuudet ja sähköinen matkustajainformaatio. Tulevaisuudessa linjan jatkaminen Myyrmäestä Matinkylään asti on mahdollista.
HKL ja HKR järjestävät asukastilaisuuden Paloheinän ulkoilumajalla (Pakilantie 124) tiistaina 29.11.2011 klo 18.00–20.00. Tilaisuudessa esitellään Jokeri 2 -linjaa, Paloheinän tunnelin rakennushanketta, linjaa varten tehtäviä katurakenteen muutoksia ja Kuninkaantammen alueen esirakentamista. Yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä paikalla oleville rakennusviraston, Helsingin seudun liikenteen ja talous- ja suunnittelukeskuksen asiantuntijoille.