Kerrostaloon

Painiittyyn rakennettavaan kolmikerroksiseen senioritaloon tulee asumisoikeusasuntoja varttuneemmalle väelle. Uusvaaraa suunnitellaan sen arvokkaat alueet säilyttäen.

Uusvaaran kaava-alue sijaitsee Koillis-Leppävaarassa rajoittuen lännessä Lintuvaaran pientaloalueeseen, etelässä tulevaan Rykmentinmäkeen, idässä Helsingin rajaan ja pohjoisessa Vantaan rajaan. Alueen suunnittelusta on pidetty avoin arkkitehtikilpailu. Voittajat ovat kehittäneet ehdotuksensa pohjalta asemakaavaluonnosta kaupungin asemakaavayksikön ohjauksessa.

Korttelien rakenne perustuu Lintulaaksontietä reunustavaan yhtenäiseen talomuuriin, joka koostuu osin rivitaloasunnoista, itsenäisistä taloista ja pienkerrostaloista. Korttelin keskelle sijoitetaan Lintulaaksontien suuntainen hidaskatu, johon pientalojen kotikadut liitetään.

Uusvaarassa tullaan kokeilemaan asumisen ja työtilojen uudenlaista yhdistämistä ja rinnakkaineloa ns. Artisaanikadulla.