Projektialue sijaitsee liikenteellisesti hyvässä paikassa. Alueen läpi kulkevat Vantaankosken rata, Hämeenlinnanväylä ja Vihdintie.
Maaliskuussa 2009 aloitettiin Kehäradan rakentaminen. Kehärata jatkaa Vantaankosken rataa ja luo yhteyden alueelta muun muassa lentoasemalle ja pääradalle Tikkurilaan. Kehärata valmistuu vuonna 2014. Poikittainen bussilinja Jokeri 2 kulkee tulevaisuudessa Myyrmäestä Kuninkaantammen ja Malmin kautta Vuosaareen.
Parhaillaan uusitaan Hämeenlinnanväylän ja Kehä III liittymien järjestelyjä osana Kehä III:n ensimmäisen vaiheen perusparannusta. Kuninkaantammen rakentamisen alkaessa Hämeenlinnanväylälle tullaan tekemään suuntaisliittymä etelästä ja etelään.
Kehä II jatkeesta Turuntieltä Hämeenlinnanväylälle on tehty ympäristövaikutusten arviointi vuonna 2002, jonka perusteella Tiehallinnossa päätettiin jatkaa Kehä II:n jatkeen suunnittelua. Kehä II yleissuunnitelmaa on esitelty vuonna 2008 yleisötilaisuuksissa. Vuoden 2010 aikana yleissuunnitelma lähetetään lausunnoille kuntiin. Kehä II rakentamisaikataulua ei ole päätetty.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksien teemahankkeet sisältävät toimia joukkoliikenteen edistämiseksi pääkaupunkiseudun säteittäisillä pääväylillä. Asiasta voi lukea lisää tiehallinnon sivuilta.
Tarkempia tietoja joukkoliikenteen kehittämisestä saa Helsingin seudun liikenteen sivuilta.
Julkaistu: 25.05.2010