Tämä on Kuninkaantammi

Kuninkaantammen nykyinen työpaikka- ja viheralue muuttuu tulevaisuudessa viiden tuhannen asukkaan kaupunginosaksi, jonne luodaan viihtyisä jalankulkuympäristö.

Tavoitteena on tiivis ja ekologinen kaupunkiympäristö, jonka muodostavat alueen kerrostalovaltainen ydin ja sitä ympäröivät kaupunkimaiset pientaloalueet.

Tiivis ja yhtenäinen kokonaisuus

Kuninkaantammi, ruotsiksi Kungseken, kuuluu Kaarelan kaupunginosaan Helsingin luoteisreunassa. Alue rajautuu luoteessa ja pohjoisessa Vantaan kaupunkiin ja Vantaanjokeen. Idässä ja kaakossa rajana on Keskuspuisto. Etelässä raja kulkee Hakuninmaan pientaloalueiden reunassa. Lännessä Kuninkaantammi rajautuu Hämeenlinnanväylään.

Valmistuttuaan Kuninkaantammi on 5 000 ihmisen kotikylä ja 1 000 hengen työpaikka-alue. Tämän uuden kaupunginosan ydin on kerrostalovaltainen. Tiivistä keskusta-aluetta ympäröivät kaupunkimaiset pientaloalueet.
 
Asuntokortteleista noin puolet tulee olemaan kerrostalorakentamista ja puolet pientaloja. Kerrostaloasuntojen autopaikat sijoitetaan pääosin maan alle.
 
Kuninkaantammen keskustan ja etelärinteen asemakaavoja laaditaan paraikaa. Kuninkaantammen alue on rakennuskiellossa asemakaavan laatimista varten.

 

Nimi tulee tammesta

Kuninkaantammi on saanut ylvään nimensä tammesta, jonka tarinan mukaan istutti 1700-luvun lopulla Ruotsin kuningas Kustaa III. Tammi seisoo nimeään kantavassa puistossa alueen pohjoisosassa lähellä Vantaanjokea.